SUKUSEURA

SUKUSEURA

Sukuseuran tarkoituksena on selvittää ja tallentaa Pieksämäen Jäppilässä sijaitsevassa Suontientaipaleessa (ei enää kartalla) 1600-luvun puolessa välissä asuneiden Heikki ja Antti Lapin jälkeläisten vaiheita ja historiaa, vaalien näiden sukujen perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta sukujen jäsenten keskuudessa.

Päätöksen sukuseuran perustamisesta tekivät Heikki Lappi ja Anja Forssén, Anja Forssénin äidin hautajaisissa vuonna 1988.

Ensimmäinen sukutapaaminen järjestettiin elokuussa 1992 Jäppilässä ja siitä lähtien joka kolmas vuosi (ei korona-aikana). Toiminta oli vilkasta, kun Pekka Lappi oli puheenjohtajana (1999 - 2008) kerätessään samalla sukutietoa kirjaa varten.

Jottei kirjan painaminen ja muut asiaan liittyvät vastuut olisivat jääneet Pekan harteille, päätettiin rekisteröidä sukuseura. Päätös tehtiin 17.1.2009.  Suontientaipaleen Lapit ry on merkitty yhdistysrekisteriin 24.4.2009.

Tässä sukuseuran historia on lyhyesti. Sukuseuralla on nyt jo kaksi kirjaa, joissa on tarkat tiedot sukuseuran historiasta ja ne ovat nähtävillä jokaisessa sukutapaamisissa. Lisäksi on kaksi lehtileikekirjaa sukulaisten tekemisistä,

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita